Covid-19 Ohjeistus

Koronaviruksen leviämistä ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä pidetään huolta siitä, että toimintaan ei osallistuta sairaana. Tärkeintä on noudattaa hyvää hygieniaa eli jokainen pesee tai desinfioi huolellisesti kädet koululle tullessaan ja sieltä lähtiessään. Toimintaohjeet mm. käsien puhdistamisesta, riittävistä turvaväleistä ja pintojen tehostetusta puhdistamisesta ohjeistetaan kouluilla, muuttuvan tilanteen mukaisesti.


Yleisissä tiloissa suositellaan kasvosuojaimen käyttämistä yli 12-vuotiaille. Tämä suositus on voimassa koronaepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheissa olevilla alueilla.


Kasvosuojainta suositellaan käytettäviksi sisäliikuntatiloissa, paitsi liikuntasuorituksen ja peseytymisen aikana. Kasvosuojaimen käyttäminen tuntitilanteissa yli 12-vuotiaille jokaisen oman harkinnan mukaan.


Tunneille tullessa pyydämme pukemaan harjoitusasun valmiiksi ulkovaatteiden alle, mikäli
mahdollista. Tämä koskee erityisesti pieniä lapsia, jotka tarvitsevat apua tanssiasun
pukemiseen. Näin vältämme myös ruuhkan pukuhuoneissa.


Huoltajia/saattajia pyydämme odottamaan tuntien ajan toimitilojen ulkopuolella.
Poikkeuksena oppilasmaksujen suorittaminen, joka tapahtuu koululla lukukauden/jaksojen alussa. Pyydämme varaamaan tähän aikaa, jotta vältymme ruuhkalta. Maksun voi suorittaa pyydettäessä myös maksulinkillä.


Mikäli kouluillamme todetaan koronavirustartunta, toimimme viranomaisohjeistusten mukaisesti.


Päivitämme toimintatapojamme tarpeen mukaan ja seuraamme muuttuvaa tilannetta aktiivisesti.